Yritystuet
Yritykset (mikroyritykset, alle 9 henk.) voivat saada yritystukea:
Lisätiedon saamiseksi valitse alla olevista tukivaihtoehdoista sopivin.
Investointituki
Investointitukea voidaan myöntää rakennuksen suunnittelemisesta, rakentamisesta, laajentamisesta, korjaamisesta ja hankkimisesta sekä aineettomien oikeuksien, koneiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin. Tukea voidaan myöntää rakennuksen hankinnan yhteydessä maapohjan hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin.
Tukea voidaan myöntää yritystoiminnassa tarpeelliseen investointiin, jolla on olennaista merkitystä yritystoiminnan käynnistymiseen, laajentumiseen tai yrityksen mahdollisuuteen jatkaa toimintaansa markkinaolosuhteiden muutosten johdosta.
Hakulomakkeet, liitteet ja tättöohjeet (sivu avautuu uuteen ikkunaan)
Yrityksen/yritysryhmän kehittämistuki
Kehittämistukea voidaan myöntää yritykselle tai yritysryhmälle sellaiseen asiantuntija-apuun tai koulutukseen, joka hankitaan yrityksen ulkopuolelta ja jonka avulla yritys voi suunnitella toimintansa tehostamista, laajentamista tai uudelleen suuntaamista, etsiä uusia markkinoita, parantaa tuotteiden laatua, kehittää uusia tuotteita tai muuten parantaa liiketoimintaansa. Tukea voidaan lisäksi myöntää kehittämistyöstä yrityksessä aiheutuviin ylimääräisiin kustannuksiin. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että toimenpide on yrityksen tavanomaiseen liiketoimintaan nähden poikkeuksellinen laadultaan tai määrältään tai kyseessä on yrityksen aloittamisen tai merkittävän laajentamisen edellytyksiä koskeva selvitys.
Yrityksen kehittämistuella voidaan tukea:
1) uusien tuotteiden ja palvelujen sekä tuotantomenetelmien kehittämistä ja käyttöönottoa;
2) innovaatioiden ja tutkimustulosten kaupallistamista
3) tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan edistämistä
4) yritysten verkostoitumista
5) yrityksen toiminnan kannalta olennaista liiketoimintaosaamisen lisäämistä.
Hakulomakkeet, liitteet ja täyttöohjeet (sivu avautuu uuteen ikkunaan)
Elinkeinojen kehittämishanke
Yrityksen kehittämistukea voidaan myöntää yrityksen kehittämisestä aiheutuviin kohtuullisiin
kustannuksiin:
1) ulkopuolisten palvelujen ja asiantuntijoiden käyttö
2) matkat
3) määräaikaisen asiantuntijan palkkaus
4) osallistuminen messuille tai näyttelyyn
5) kone- ja laitehankinnat tai niiden vuokraaminen (menon kohdistuttava kehittämistoimenpiteeseen; ei ole tuotantotoimintaan hankittavaa käyttöomaisuutta)
6) raaka-aineiden ja puolivalmisteiden hankinta
7) muut vastaavat suunnitelmassa eritellyt kehittämistoiminnan menot.
8) sellaiset kirjanpito- seuranta- ja raportointikustannukset, jotka johtuvat yritysryhmälle myönnetystä tuesta
Tukea ei myönnetä palkkoihin tai palkkioihin, jotka ylittävät olennaisesti alalla maksettavien palkkojen ja palkkioiden tason.
Hakulomakkeet,liitteet ja täyttöohjeet (sivu avautuu uuteen ikkunaan)
Käynnistystuki
Yritykselle voidaan myöntää käynnistystukea sen palkatessa ensimmäisiä työntekijöitä yrityksen tavanomaista, säännöllistä liiketoimintaa varten vähintään 25 viikkotuntia käsittävään jatkuvaksi tarkoitettuun työsuhteeseen. Käynnistystukea ei myönnetä kausiluonteisiin lyhytaikaisiin töihin otettujen henkilöiden palkkaukseen. Tukea voidaan myöntää yritykseen palkattavan ensimmäisen työntekijän työsuhteen alkamisajankohtaa seuraavan enintään kahden vuoden pituisen ajanjakson palkkakustannuksiin. Palkkakustannukset voivat muodostua yhden henkilön kahden vuoden palkkauksesta tai esim. neljän henkilön kuuden kuukauden palkkakustannuksista. Käynnistystukea voi saada enintään kahta henkilötyövuotta vastaavasta työntekijöiden palkkauksesta aiheutuvista kustannuksista. Tukea voi saada yritys, jonka työntekijöiden määrä yrittäjää lukuun ottamatta ei ole ylittänyt puolta henkilötyövuotta vastaavassa yritystoiminnassa sinä tilikautena, jona hakemus on tullut vireille, ja sitä edeltäneenä tilikautena,
Hakulomakkeet, liitteet ja täyttöohjeet (sivu avautuu uuteen ikkunaan)
Neuvontapalvelu yrityksen aloittamista varten
Kehittämistukea myönnetään liiketoimintaedellytysten selvittämiseen liittyvien kustannuksiltaan rajoitettujen asiantuntijapalveluiden hankkimiseen enintään 90 % hyväksyttävistä, korkeintaan 1500 euron kustannuksista.
Hakulomakkeet, liitteet ja tättöohjeet (sivu avautuu uuteen ikkunaan)


