Tillbaka

Kaskisten Musiikkikesä 2

07.05.2010

Kaskisten musiikkikesä on klassisen musiikin festivaali joka järjestetään tänä kesänä kolmatta kertaa. Neljän päivän kestävän konserttisarjan aikana huippumuusikot Suomesta ja Hollannista tarjoavat seitsemän eri konserttia Bladhin talon upeassa akustiikassa sekä Sälgrundin luonnonkauniilla majakkasaarella.


LEADER-rahoitetun projektin tavoitteena on kehittää Kaskisten Musiikkikesästä jokavuotinen, korkeatasoinen, vetovoimainen ja valtakunnallisesti tunnettu kulttuuritapahtuma. Tapahtuman musiikkitarjonnan halutaan olevan monipuolinen, vaihteleva ja koko perheellekin sopiva. Kansainvälistä yhteistyötä pyritään tänä kesänä kehittämään mm. markkinoinnilla Hollannissa, sekä pitemmällä tähtäimellä etsimällä yhteistyökumppaneita Ruotsista Västernorrlandista.

Kesän konserttisarja on osa Kaskisten 225-vuotisjuhlaa. Musiikkikesän ohjelmisto rakentuu siten, että eri vuosisatojen musiikki tuodaan esille eri päivien konserttiohjelmissa, alkaen 1700-luvulta ja päättyen 2000-luvulle. Musiikkikesän yhteydessä järjestetään myös teemaan liittyvä kuvataidenäyttely. Kaskisten musiikkikesä järjestetään 15.-18.7.2010